torstai, 21 huhtikuu 2016 12:24

Jaffa-raakasuklaakeksit

Juhlien ja herkkupäivien gluteenittomat ja maidottomat keksit on helppo valmistaa. Makunautinnon lisäksi herkuttelusta jää hyvä olo vatsaan. Raakasuklaakuorrutteisissa täytekekseissä on hilloyllätys, ja raakakeksipohjat maistuvat vienosti tahinille eli seesaminsiementahnalle. Nautiskeluhetkiin!

Erehdyin eräässä tilanteessa sanomaan ääneen, että en osaa valmistaa raakasuklaata. Sain heti vastalauseen:

- Jos joku osaa valmistaa raakasuklaata, niin se olet sinä!

Olen kuullut samantyyppisen lauseen elämäni aikana varmaan sata kertaa. Samalta tyypiltä.

Isältä, joka aina uskoi siihen, että juuri minä osaan tehdä ne asiat, joihin en itse uskonut taitojeni riittävän.

Lause haastoi yrittämään, ja vaikka lopputulokset eivät aina itselle kelvanneetkaan, isälle ne passasivat. Tärkeintä ei oikeastaan ollut tekemisen taso vaan se, että yritti ja luotti itseensä.

Omien taitojen aliarvioiminen ei tullut kysymykseenkään. Silloin kun epäilytti, isä uskoi ja kannusti kulkemaan oman pään mukaan.

- Entä jos joku arvostelee tai ei pidä minusta siksi, että teen eri tavalla kuin muut?, kysyin nuorempana epävarmana.

- Et välitä, sillä kuiva rikka karisee lopulta hännästä, isä totesi.

Isä opetti minut kunnioittamaan metsää, talsimaan loputtomia hillasoita ja arvostamaan luonnon antimia. Sanoi, että hyvän eteen kannattaa nähdä hieman vaivaa.

Otti mukaan poikien kalareissuillekin veljeni nurinoista huolimatta. Ei minua se kalastus niinkään kiehtonut – minä inhosin luikeroita matoja – mutta isän mukana oli kiva kulkea.

Isä opetti, että asioista pitää pystyä puhumaan silloinkin, kun tekisi oikeasti vain mieli raakkua. Ja että diplomaattiset suhteet on hyvä säilyttää joka suuntaan, vaikka miten haluttaisi paiskata ovi irti saranoiltaan taakseen katsomatta. Ja että postimyynnistä ei voi mennä tilaamaan kosmetiikkaa silloin, kun ei ole rahaa, ja ajatella, että isä maksaa.

Isä kehotti minua myös laskemaan sitkeästi matikkaa. Ei siksi, että tulisin viisaammaksi vaan siksi, että minulle kehittyisi kova takapuoli. Oppisin tekemään töitä ja kokeilemaan erilaisia ratkaisuja silloin, kun asiat näyttävät olevan umpisolmussa.

Sinnikkyydellä voi nimittäin päästä pidemmälle kuin pelkällä matematiikalla, matikanopettaja opetti pilke silmäkulmassaan.

Isä oli myös sitä mieltä, että omien vanhempien kanssa on hyvä olla kärsivällinen. He nimittäin kehittyvät nuoria hitaammin. Vaikka murkkuikäisenä ei paljon vanhempien läppä kiinnostakaan, parikymppisenä saattaa yhtäkkiä huomata, että heidän kanssaan voi jo puhua, ja kolmikymppisenä heiltä voi jopa mennä kysymään neuvoa.

Vuodet ovat kuluneet, ja edelleen isä on siinä. Neuvomassa ja tukemassa. Kuuntelemassa ja ymmärtämässä. Luottamassa ja rohkaisemassa. Ihan niin kuin rakastavan isän pitääkin.

Näillä jaffatäytteisillä raakasuklaakekseillä toivotan isälleni hyvää lähestyvää syntymäpäivää. Sillä ei hän sellaista ruokaa tiedä, jonka kylkeen ei hyvä hillo sopisi.

Halauksin ja lämpimin ajatuksin

♥ pauliina

jaffa raakasuklaakeksit2

Jaffa-raakasuklaakeksien valmistaminen käy kätevästi ilman uunia. Keksit tekeytyvät jääkaapissa silikonista valmistetuissa muffinivuoissa.

Voit käyttää kekseihin mitä tahansa hilloa, mutta herkkävatsaisen on parasta valita sellainen tuote, joka ei sisällä glukoosisiirappia, glukoosi-fruktoosisiirappia tai muita keinomakeuttajia.

Minä testasin näihin kekseihin Ceestan herkkupuodista saatua Brezzon sisilialaista appelsiinihilloa, joka maistui raikkaalta appelsiinilta pehmeine kuorenpaloineen. Ceestalla on kivijalkamyymälä Helsingissä Töölöntorin kupeessa, ja lisäksi herkkutuotteita voi shoppailla verkkokaupassa kellon ympäri. 

Raakasuklaan ainekset ovat CocoVin, ja olen saanut ne veloituksetta Ekokauppa Ruohonjuuresta uusien reseptien kehittämistä varten. Ruohonjuuresta voit muuten napata ostoskoriisi Herkän vatsan kokkikoulu -ruokakirjan, jos keittiössäsi ei sitä vielä ole. Kirjasta löydät paljon ihania ruoka- ja leivontareseptejä niin arkeen kuin juhlaan.

Pohjassa käytetty tahini on Urtekramilta saatua miedosti suolattua seesamitahnaa. Jos käytät suolatonta tahinia, lisää pohjan ainesosiin veitsenkärjellinen Himalajan ruususuolaa.

jaffa raakasuklaakeksit1

14 kpl

Pohja:
½ dl tahinia
2 rkl intiaanisokeria
2 rkl kaakaovoita (sulatettuna)
½ dl auringonkukansiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
½ dl kuivattuja karpaloita
½ dl rusinoita
1 dl Keskisen myllyn tattarihiutaleita
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl jauhettua vaniljaa
1–2 rkl vettä

Täyte:
14 tl appelsiinihilloa tai muuta kiinteää hilloa

Raakasuklaakuorrute:
50 g kaakaomassaa
40 g kaakaovoita
2 rkl vaahterasiirappia
½ tl jauhettua vaniljaa
veitsenkärjellinen Himalajan ruususuolaa

jaffa raakasuklaakeksit6

Ohje:

Valmista ensin pohjat. Sekoita kulhossa tahini, intiaanisokeri ja juoksevaksi sulatettu kaakaovoi.

Jauha auringonkukan- ja kurpitsansiemenet, karpalot ja rusinat tehosekoittimessa hienoksi rouheeksi.

Lisää siemenrouhe, tattarihiutaleet, kaakaojauhe, vaniljajauhe ja vesi tahiniseokseen. Puristele käsin tasaiseksi taikinaksi. Taikinan ei tarvitse olla mitenkään kosteaa, kunhan se tiivistyy kasaan, kun puristat sitä sormien välissä.

Jaa taikina 14 silikonivuokaan (ei tarvitse voidella) ja painele massa vuokien pohjalle tiiviiksi kerrokseksi. Nosta pohjat jääkaappiin tekeytymään puoleksi tunniksi.

Vinkki: silikonivuoat/muffinipelti kannattaa asettaa tarjottimen päälle, jotta keksejä on helppo liikutella työstämisen aikana.

Laita jokaisen pohjan päälle noin teelusikallinen kiinteää hilloa ja levitä hillo tasaiseksi kerrokseksi noin puolen sentin päähän reunoista.

Valmista raakasuklaakuorrute. Rouhi isolla keittiöveitsellä kaakaomassa hienoksi rouheeksi. Mittaa kaikki suklaakuorrutteen ainekset kulhoon tai kerroskattilan haudutusosaan. Lämmitä seosta vesihauteessa koko ajan sekoitellen.

Huomaa, että raakasuklaan ainesosat sulavat hyvin alhaisessa lämpötilassa. Älä turhaan kuumenna suklaata, sillä muuten suklaan ravintorikkaat ainesosat häviävät.

Valuta noin ruokalusikallinen suklaamassaa jokaisen keksin päälle niin, että hillo peittyy. Nosta keksit jääkaappiin tekeytymään vielä puoleksi tunniksi. Irrota keksit muffinivuoista ja nauti.

Säilytä suklaakeksit kannellisessa rasiassa jääkaapissa.

jaffa raakasuklaakeksit4

Luettu 5277 kertaa Viimeksi muutettu sunnuntai, 24 huhtikuu 2016 11:34
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Kvinoa-suklaahippuset suklaamunat »