torstai, 26 marraskuu 2015 13:37

Piparinmakuiset pähkinä-suklaapallot

Raakaherkut ovat terveyttä tukevia joulunajan pikkumakeita, joiden valmistuksessa ei turhia kikkailla. Gluteenittomissa ja maidottomissa pähkinä-suklaapalloissa maistuvat joulupipareista tutut mausteet: jauhettu kaneli, lämmittävä inkivääri ja pehmeän makuinen vihreä kardemumma.

Joulukausi on avattu, ja ensimmäiset joulupiparit on leivottu.

Joulumausteiden tuoksu on aina yhtä tunteita lämmittävää.

Tunteet ovat tosin ehtineet kuumentua perheessämme jo perinteeksi muodostuneessa väittelyssä, jossa kinataan suklaakalentereiden tarpeellisuudesta.

Minusta suklaakalentereita ei tarvita. Joulu tulee joka tapauksessa ilman sokeripitoista aamunaloitustakin.

Nuoriso on eri mieltä. Kaikilla on suklaa- tai karkkikalenterit. Ja mitä isompi sitä parempi.

Minä häviän tämän keskustelun joka vuosi.

En onnistu terveyskasvatuksessa, jossa viivan toisella puolella ovat Haribot, Marabout, Fazerit, Nestlet ja sokeria himoitsevat lapset.

Monesti olen kuitenkin yrittänyt.

Tänä vuonna suunnittelin ostavani lapsilleni kalliin ja ikuisesti kestävän joulukalenterin, jonka löysin Habitatista: kaunis, vanerista valmistettu isokokoinen poro, jossa oli 24 ulosvedettävää laatikkoa.

Ihan täydellinen meille!

Näin sieluni silmin punaisen vaneriporon valkoisen takan päällä. Laatikot täynnä hyvinvointiin liittyviä lahjoja ilman sokeria, keinotekoisia makeutusaineita ja muuta höttöä.

Fiilistelin jo sillä tunteella, jonka vallassa kertoisin ystävillemme, että meille ei nyt enää tänä vuonna ostettu mitään suklaakalentereita. Lapsetkaan eivät enää halunneet niitä.

Haaveet kaatuu, laulaa Jore Marjaranta.

Osui ja upposi. Taidan vaihtaa kasvatuspsykologian oppikirjani populaaripuolelle.

Lapsillani oli porokalenterista ihan selvä mielipide: äiti, sä olet jäänyt rattaisiin.

Sitten tuli tämä perinteinen tunteisiin vetoava mieti-nyt-vähän-mitä-koulukaveritkin-siihen-sanois -retoriikka. 

Joku poro!

Mikä onni, että jätin porokalenterin hypistelystä ja myyjän hämmentyneestä ilmeestä huolimatta kassalle. 

Vaistoni oli oikeassa. Mielipiteeni ei ole edelleenkään nuorison ruokavalinnoissa mitenkään merkityksellinen. Tyypit valitsevat sokeriset suupalansa mieltymystensä mukaan.

Tänä vuonna kalenterikisassa pisimmän korren veti Kinder.

Onnea voittajalle!

Häviäjä teki itselleen lohdutukseksi vähän terveellisempiä herkkuja: piparinmakuisia pähkinä-suklaapalloja.

Ankeaahan se olisi tappiomielialassa kuivin suin kärvistellä.

Näissä pähkinä-suklaapalloissa maistuvat ihanat Mill & Mortarin joulumausteet: jauhettu kaneli, pehmeän makuinen vihreä kardemumma ja lämmittävä inkivääri, jotka olen saanut veloituksetta Herkän vatsan kokkikoulua ja uusien reseptien kehittämistä varten.

Pähkinä-suklaapallojen pohjalla on kevyesti suolattua Urtekramin tahinia, kylmäpuristettua kookosöljyä ja kanelista mausteteetä.

Herkkupallojen makeus tulee intiaanisokerista, rusinoista ja kuivatuista karpaloista.

Jos aika ei tunnu riittävän gluteenittomien joulupipareiden leipomiseen, pyöräytä näitä jouluiseen kahvipöytään tai pikkujouluherkuiksi.

Valmistustapa on helppo ja nopea.

Tunnelmallista joulun odotusta ♥

Tällä ohjeella valmistat noin 20 piparinmakuista pähkinä-suklaapalloa:

100 g parapähkinöitä (liotettuna)
1 dl Keskisen myllyn tattarihiutaleita
½ dl rusinoita
½ dl kuivattuja karpaloita
½ dl tahinia
1 dl intiaanisokeria
3 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
2 rkl mausteteetä (esim. YogiTea Cinnamon spice)
1 tl jauhettua kanelia*
1 tl jauhettua vihreää kardemummaa*
½ tl jauhettua vaniljaa*
½ tl jauhettua inkivääriä*
2 rkl raakakaakaojauhetta

Pinnalle: jauhettua kanelia*

*Mill & Mortarin luomumauste

Ohje:

Liota parapähkinöitä vedessä vähintään 4 tuntia tai vaikka yön yli. Kaada liotusvesi pois ja huuhtele ja kuivaa pähkinät.

Rouhi pähkinät, tattarihiutaleet, rusinat ja karpalot tehosekoittimessa karkeaksi rouheeksi.

Yhdistä kulhossa tahini, intiaanisokeri, juoksevaksi lämmitetty kookosöljy ja vahvanmakuinen tee.

Lisää kulhoon pähkinä-kuivahedelmärouhe, kaneli, vanilja, kardemumma, inkivääri ja kaakaojauhe.

Puristele käsin tasaiseksi massaksi.

Pyörittele massasta pieniä palleroita ja kierittele niitä lautaselle ripotellussa kanelissa.

Aseta pallot tarjottimelle leivinpaperin päälle. Jähmetä jääkaapissa noin 3 tuntia. Säilytä herkut kannellisessa rasiassa jääkaapissa.

Luettu 2944 kertaa Viimeksi muutettu torstai, 02 marraskuu 2017 10:06
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Gluteeniton taatelikakku Gluteenittomat joulutortut »