HerkänVatsanKokkikoulu_final_musta_lapinakyva_500

Tavoitteena hyvä olo ja terve vatsa

Turvottaako? Närästääkö? Kärsitkö ilmavaivoista tai ummetuksesta? Onko vatsasi usein kipeä iltaisin etkä tiedä, mistä vaivat johtuvat?

Pauliina_lapinakyva

Tuorepuuro jogurtista ja chia-siemenistä

Päivä lähtee käyntiin tuorepuurolla. Tämä luonnonjogurttiin tehty gluteeniton tuorepuuro sopii leppoisiin tai kiireisiin aamuihin, välipalaksi tai iltapalaksi. Puuro tekeytyy jääkaapissa yön aikana. Ihanaa myös kasvipohjaisilla jogurteilla!

Viimeistä joulunpyhää viedään. On ihana siirtyä kohti tavanomaisia arkiaamuja ja peruspuuroja.

Minä oikeasti tykkään puurosta. Aloitan kaikki päiväni puurolla. Ja joskus vedän puuroa jopa iltaisin.

Jouluna syötävä riisipuuro on oma juttunsa. Riisipuurossa ei ole mitään vikaa, kunhan sitä ei tarvitse syödä useammin kuin kerran vuodessa. Tuntuu niin köykäiseltä.

Vuosien varrella olen testannut monenlaisia puuroja. Lupauksistaan huolimatta kaikki puurot eivät pidä nälkää. Jos syön aamupuuroni kuudelta, tulen vihaiseksi, jos minulla on kahdeksalta jo nälkä. Puuron lisäksi pitäisi syödä jotain proteiinipitoista.

Entä jos ei jaksa?

Vika on silloin puurossa.

Tutustuin alkuvuodesta ystäväni kehotuksesta chia-siemeniin. Gluteenittomat, proteiini- ja kuitupitoiset chia-siemenet on tunnettu jo tuhansia vuosia luonnon omana terveyspommina. Niissä on hyviä rasvahappoja ja elimistölle tärkeitä ravintoaineita, vitamiineja sekä antioksidantteja. Ja mikä parasta: ne todella pitävät nälän poissa ja energian tasaisena.

Chia-siemenet sopivat hyvin FODMAP-ruokavaliota noudattavalle. Geeliytyvä kuitu hellii herkkävatsaista.

Löysin tuorepuuron idean aikoinaan jostain netistä. Minun tuorepuurossani on ruusunmarjarouhetta, siemeniä ja pähkinää. Kuivattu ruusunmarjarouhe antaa tuorepuurolle ihanan maun ja päivän C-vitamiinit. Toimii myös tyrnirouheella.

Raikasta huomenta!

Kahteen tuorepuuroannokseen tarvitset:

3 dl laktoositonta luonnonjogurttia tai kasvipohjaista jogurttia
2 rkl chia-siemeniä
2 rkl kauralesettä tai gluteenittomia kaurahiutaleita*
2 tl ruusunmarjarouhetta
1 rkl auringonkukansiemeniä
6 kpl pekaanipähkinöitä murskattuna

*Jos kaura ei sovi vatsallesi edes gluteenittomana, vaihda se kvinoa- tai hirssihiutaleisiin.

Ohje:

Ota kannellinen rasia ja sekoita rasiassa kaikki tuorepuuron ainekset keskenään. Sulje kansi ja anna puuron tekeytyä jääkaapissa yön yli.

Nauti puuro marjojen ja hedelmien kanssa.

2 Comments

  1. Elina
    28.12.2014 @ 13:54

    Ei voisi kevyemmin, mutta täyttävimmin aamu lähtä käyntiin. Kokeilkaa ja jääkää koukkuun!

    VASTAA

  2. Pauliina Tervo
    28.12.2014 @ 21:48

    Parasta on, että tällä puurolla oikeesti jaksaa aamulenkit ja -jumpat, kun puuron jälkeen ei tule raskas olo. Koukussa ollaan 🙂

    VASTAA

Vastaa käyttäjälle Elina Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
Twitter
LinkedIn
Instagram