maanantai, 12 tammikuu 2015 10:42

Kasviksia kookos-currykastikkeessa

Kiitos intialaisille, jotka keksivät tehdä ruoanlaitosta taidetta; makuelämyksiä vailla vertaa. Muokkasin valkosipulia ja sipulia pursuavan currytahnan ohjeen vatsaystävälliseen muotoon, FODMAP-ruokavalioon sopivaksi. Intialaisittain maustettu kasvisruokaa maistuu myös vegaaneille. Jokaisella naisella on oma currynsa. 

Tutustuin reilu kymmenen vuotta sitten intialaiseen ruokaan.

Kolahti saman tien.

Ihmetykseni oli suuri, kun tajusin, että kasvisruokien maustamiseen käytetään kanelia, neilikkaa, inkivääriä ja kardemummaa. Olin tottunut pitämään niitä joulumausteina, jotka tulevat parhaiten esiin piparitaikinassa.

Tällaiseen ajatukseen olin suomalaisessa ruokakulttuurissa kasvanut.

Uudenlaisten ruokien lisäksi minua kiehtoi ajatus intialaisen ruokakulttuurin moniäänisyydestä. Pöydän ympärillä majailee sen seitsemän jumalaa ja muutama metsänhenki, kuten Seija Vilén ja Anna Kortesalmi kuvailevat hieman erilaisessa ruokakirjassaan Sormet sahramissa – ruokaa ja kirjoja Intiasta.

Ostin kirjan joululahjaksi itselleni yhdestä Helsingin kivijalka-antikvariaatista. Luin sitä sängyssä joulunaikaan kuin parasta romaania ja haaveilin lanttulaatikon loppumisesta.

Ruokakirjakin voi puhutella.

Kokemuksestani tiesin jo, että intialaisella ruoalla ei ole mitään tekemistä marketeissa myytävien, eksoottisena pidettyjen currytahnojen tai purkkikastikkeiden kanssa. Niiden maku on jotenkin tasapaksu.

FODMAP-ruokavaliota noudattavan kannattaa muutenkin olla tarkkana valmiiden maustesekoitusten kanssa. Niissä saattaa olla ainesosia, jotka eivät sovi herkkävatsaisille. Puhtaita, luomulaatuisia maustesekoituksia myydään ainakin Ruohonjuuressa ja Punnitse & Säästä -kaupassa sekä muissa erikoisliikkeissä. Itse olen ihastunut Mill & Mortarin mausteisiin. Ne tuotetaan reilulla meiningillä.

Vilén ja Kortesalmi toteavat ruokakirjassaan, miten jokaisen ruoassa käytetyn aromin tulisi erottua kokonaisuudesta vuoroin pehmeänä vivahteena, vuoroin kirpeänä sävelenä.

Kuulostaa taiteelliselta.

Ja sitä intialainen ruoanlaitto nimenomaan on. Ainakin tältä etäisyydeltä katsottaessa.

Kirjoittajat kuitenkin palauttavat haaveilijan maan pinnalle. Vaikka intialaisen arkielämän kuvaaminen ilman runsaita ruokamainintoja on kuin musiikki ilman ääntä tai taide ilman värejä, syöminen symboloi hyvin arkisia ulottuvuuksia: yhteisöllisyyttä, yksinäisyyttä, yltäkylläisyyttä tai äärimmäistä köyhyyttä. Tarinoiden takaa voi paljastua keinotekoisen elämän kulissit.

Tietyt ajatukset kuitenkin kantavat.

Ruoka on keino osoittaa kiintymystä, hoivaa tai turvaa. Valitettavasti syöminen voi korostaa yksinäisyyden tunnettakin.

Sen sijaan varsin mystiseltä kuulostaa kirjoittajien esittämä väite siitä, että syöminen voi parhaimmillaan olla hyvinkin eroottinen tai hengellistä hurmosta lähentelevä kokemus.

No, minulle riittää kelpo ruoka, joka ei vedä suolistoa solmuun. Ja pysyn mieluusti kaukana kaikesta hurmoshenkisyydestä.

Olin vähällä heittää menemään vuosia sitten mistälie-löytämäni kookos-currykastikkeen ohjeen. Alkuperäisessä ohjeessa oli valtava vuori sipulia ja valkosipulia sekä muita FODMAP-ruokavalioon sopimattomia ainesosia.

Suomalais-intialainen ystäväni rohkaisi minua jatkamaan intialaisten ruokien kokkaamista. Intiassa jokaisella naisella on kuulemma oma currynsa. Ei ole mitään yhtä oikeaa curryreseptiä.

Minun curryni on räätälöity kaikille herkkävatsaisille.

Toivottavasti nautit!




Tämän kasvisruoan valmistamiseen tarvitset vetoisuudeltaan 3 litran kasarin tai kattilan. Kastikkeen voi myös pakastaa sopivina annoksina. Ohjeesta tulee 6-8 annosta.

CURRYTAHNA:
1 dl oliiviöljyä
100 g kevätsipulin tai purjon vartta (vihreää osaa)
4 pientä palaa pakastepinaattia
4 vihreää chilipaprikaa
5 cm tuoretta inkivääriä
3 rkl kuivattua ruohosipulia
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl Himalajan suolaa
ripaus mustapippuria myllystä

MAUSTESEOS CURRYTAHNAAN:
2 rkl oliiviöljyä
2 tl jauhettua korianteria
2 tl jauhettua juustokuminaa (jeeraa)
1 tl jauhettua paprikaa
1 tl jauhettua kurkumaa
1 tl garam masalaa

KASVIKSET:
5 keskikokoista porkkanaa
1 munakoiso
½ kesäkurpitsa
iso pala lanttua
1 keltainen paprika
3 tomaattia
5 kuivattua kaffirlimetinlehteä
2 rkl sitruunanmehua
400 ml (1 tlk) täysrasvaista kookosmaitoa
1 tl Himalajan suolaa 
ripaus mustapippuria myllystä

Kasvisten paistamiseen: loraus oliiviöljyä

Ohje:

Valmista ensin currytahna. Huuhtele ja silppua kevätsipulin varret. 

Huuhtele chilipaprikat ja poista kannat. Halkaise chilipaprikat pituussuunnassa ja poista siemenet. Jos haluat currysta hieman tulisemman version, silppua chilipaprikat siemenineen. Kuori ja raasta inkiväärinpala.

Kuumenna öljy kasarissa tai kattilassa. Lisää silputut kevätsipulinvarret, jäiset pakastepinaatinpalat ja chilipaprikasilppu kuumaan öljyyn. Kuullota miedolla lämmöllä 15 minuuttia välillä sekoitellen.

Lisää joukkoon inkivääriraaste, ruohosipulisilppu ja tomaattipyree. Jatka hauduttamista vielä 5 minuuttia. 

Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Nosta kasari liedeltä.

Valmista mausteseos currytahnaan. Yhdistä keskenään jauhetut mausteet pienessä kulhossa. Huomaa, että ohjeessa mainittu juustokumina on jeeraa, ei marketeissa myytävää juustokuminaa, joka on aivan erimakuista kuin intialaisissa keittiöissä käytetty juustokumina.

Kuumenna oliiviöljy pienikokoisessa kattilassa. Lisää mausteseos kuumaan öljyyn ja soteeraa eli kuumenna mausteet nopeasti. Älä polta mausteita. Mausteiden kuumentaminen öljyssä korostaa mausteiden aromeja.

Sekoita mausteseos currytahnaan. Kumoa valmis currytahna kulhoon odottamaan. Voit pakastaa puolet tästä currytahnan määrästä seuraavaa ruoanlaittoa varten. Toinen puoli lisätään kasvisten joukkoon kasvisten kypsentämisen loppuvaiheessa.

Huuhtele kasvikset ja valmistele ne paistettavaksi.

Viipaloi munakoiso ja ripottele viipaleiden pinnalle suolaa. Suola saa munakoison ”itkemään”, jolloin niille ominainen kitkeryys poistuu. Huuhtaise pinnalle noussut neste pois kylmällä vedellä ja kuivaa talouspaperilla. Paloittele munakoisonviipaleet.

Kuori ja paloittele porkkanat ja lanttu. Halkaise paprika, puhdista puoliskot siemenistä ja paloittele melko isoiksi paloiksi. Pilko kesäkurpitsa ja lohko tomaatit.

Lorauta puhtaaksi huuhdotun kasarin pohjalle hieman oliiviöljyä ja kuumenna.

Aloita kasvisten paistaminen porkkanan- ja lantunpaloista, sillä ne kypsyvät muita kasviksia hitaammin. Paista 5 minuuttia ja lisää sen jälkeen kaikki loput kasvikset.

Kypsennä kasvikset lähelle haluamaasi kypsyysastetta. 

Lisää kasvisten joukkoon kaffirlimetinlehdet, sitruunanmehu, kookosmaito sekä puolet valmistamastasi currytahnasta. Ruoanlaitossa kannattaa suosia täysrasvaista, tölkissä myytävää kookosmaitoa laimennettujen kevytversioiden sijaan. Maistuu paremmalta.

Jatka hauduttamista hiljalleen vielä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Tarjoile basmatiriisin ja salaatin kanssa.

Luettu 23959 kertaa Viimeksi muutettu sunnuntai, 05 marraskuu 2017 08:56
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Lehtikaali-pinaattiletut Kasviksia tomaattikastikkeessa »