maanantai, 09 maaliskuu 2015 10:24

Mustaherukkainen vuokaleipä

Tumman gluteenittoman vuokaleivän erikoisuutena ovat antioksidantteja sisältävä mustaherukkajauhe ja makean mausteinen ayurvedinen yrttitee. FODMAP-keittiöni testituotteena Urtekramin gluteenittoman tuoteperheen uutuus: Tumma leivontamix. 

Sain Urtekramilta testattavaksi tuotepaketin, joka sisälsi gluteenittoman tuoteperheen uutuustuotteita. Paketissa oli muun muassa kolme erilaista leivontamixiä eli gluteenitonta jauhoseosta.

Hämmennyin.

Olen päättänyt, että en leivo yhtään leipää valmiista jauhoseoksesta. Muutamissa kirjoituksissani olen gluteenittomia jauhoseoksia parjannutkin. Ja ihan syystä.

Gluteenittoman leipomisen alkutaipaleella testasin kerran jonkun jauhoseoksen. Merkkiä en muista, mutta leivonnaisen pistävä sivumaku jäi pysyvästi mieleen. En koskaan leiponut toista kertaa.

Huonojen muistikuvien takia tartuin Urtekramin Tummaan leivontamixiin epäillen.

Yllätyin.

Ensinnäkin, kaikki ainesosat sopivat FODMAP-ruokavalioon. Pisteet siitä.

Toiseksi, Tumman leivontamixin ainesosissa oli paljon sellaisia raaka-aineita, joita käytän lähes aina gluteenittomissa leipätaikinoissa, kuten kaurajauhoja, täysjyväriisijauhoja, pellavansiemeniä ja auringonkukansiemeniä. Ne ovat kaikki hyvänmakuisia ja toimivia raaka-aineita.

Tumman leivontamixin apuaineena näytti olevan psylliumkuorijauhe. Tuttu tuote sekin.

Psyllium tekee gluteenittomista leivonnaisista ihanan pehmeitä ja kuohkeita. Sillä päästään lähelle vehnäleivonnaisten rakennetta. Psyllium on myös turvalliseksi testattu kuitulisä FODMAP-ruokavalioon.

Olen tottunut annostelemaan psylliumkuorijauhetta pussista ja tiedän yleensä, mihin määrään nestettä tarvitaan minkäkin verran psylliumia. Oppi on tullut pitkälti erehdyksen kautta.

Tässä kohdassa koin suurimmat epäilykseni. Pohdiskelin, mistä tiedän, kuinka paljon psylliumia jauhoseoksessa on, ja missä leivonnaisessa Tumma leivontamix on parhaimmillaan.

Pussin takana oli suositus: Käytä leivän, sämpylöiden, näkkileivän ja keksien leivontaan.

Taitaa olla pitkän tuotekehittelyn tulos.

Tummassa leivontamixissä oli myös muutama ainesosa, joita olen vähemmän käyttänyt: hirssihiutale, teff-jauho ja maissisuurimo. Maissia käytän jauhojen muodossa leivonnassa, mutta hirssiä ja teff-jauhoja en juurikaan.

Mielenkiintoni heräsi: tässähän on carob-jauhetta!

Kurkistin pussiin ja päättelin, että se on nimenomaan carob, johanneksenleipäpuujauhe, joka antaa leivontamixille tumman värin ja miellyttävän makeahkon tuoksun. Carob sisältää paljon kalsiumia, B-ryhmän vitamiineja, mangaania ja rautaa, minkä vuoksi sitä käytetäänkin ravinteikkaana vaihtoehtona kaakaojauholle.

Tiedän, miltä carob maistuu, mutta en ole ikinä maistanut sitä leivässä. Suklaan ja kaakaon olen sen sijaan leipätaikinassa jo testannut, ja ne tuovat leipään ihanan maun.

Onneksi en ole kovin periaatteen ihminen. Ei siis tehnyt tiukkaa luopua en-leivo-koskaan-valmiista-jauhoseoksista -periaatteestani.

Alkoi tehdä mieli tummaa vuokaleipää ja mietin, mihin voisin leivontamixin sekoittaa. Carob saattaisi kaivata kaverikseen jotain tummaa ja aromikasta.

Olen käyttänyt leipätaikinoissa ruusunmarjajauhetta, joten nyt päätin testata kuivattua mustaherukkajauhetta. Kuivattu mustaherukka sisältää paljon antioksidantteja, ja marjajauheeseen käytetään painoonsa nähden ruhtinaallisesti tuoreita marjoja. Marjajauheet nostavat leivonnaisten ravintopitoisuutta. Lisäksi niillä saa gluteenittomiin leipiin kivasti väriä ja makua.

Tässä mustaherukkaisessa vuokaleivässä on perinteisestä leipätaikinasta poikkeava taikinaneste.

Monissa leipäohjeissani valmistan taikinan veden ja luonnonjogurtin sekoitukseen. Tähän gluteenittomaan leipään kokeilin makean mausteista Shotimaa Emotional Detox -yrttiteetä.

Ayurvedinen yrtti- ja maustetee sisältää kiinanruusua, lakritsanjuurta, piparminttua, basilikaa, karhunvatukanlehtiä, inkivääriä, nokkosta, mustapippuria, kardemummaa, kanelia ja mausteneilikkaa.

Hyvänmakuiset teet sopivat leivonnan lisäksi myös smoothie-juomien pohjaksi sokeripitoisten mehujen sijaan. Kannattaa kokeilla. Yrttitee antaa leivälle vivahteikkaan lähtökohdan ja hellii muutenkin kehoa.

Ayurveda kytkeytyy yli 5000 vuotta vanhaan intialaiseen terveydenhoitojärjestelmään, johon monet nykypäivän terveydenhoitojärjestelmät nojaavat. Edelleen voimissaan olevan ajatustavan mukaan yrttivalmisteilla on vaikutusta kehoomme. Makuelämyksen lisäksi ne puhdistavat ja tasapainottavat elimistöä.

Käynnistin leivän leipomisen tällä kertaa teehetkellä. Sillä aikaa, kun leipätaikinaa varten hauduttamani tee jäähtyi kädenlämpöiseksi, istahdin ja nautin kupillisen yrttiteetä.

Teelappuihin kirjoitetut sanat hymyilyttivät.

Sekoitin taikinaan tulevaan yrttiteehen hieman laadukasta suolaa, kontrastiksi ripauksen luomulaatuista ruokosokeria sekä kylmäpuristettua ekstraneitsytoliiviöljyä.

Tumman leivontamixin sekaan lisäsin ainoastaan kuivatun mustaherukkajauheen sekä hieman kokonaisia psylliumsiemeniä rakennetta antamaan. Kokonaiset psylliumsiemenet nostavat leivonnaisten kuitupitoisuutta ja ne ovat parhaimmillaan juuri leipätaikinoissa.

Leivontamixin ansiosta taikina valmistui käden käänteessä, sillä monien eri jauhojen, hiutaleiden ja siemenien mittaaminen jäi nyt pois. Leipä kohosi vuoassaan lopulliseen kuosiinsa.

Tämä on selvästi kiireisen leipojan helpotus.

Tiiviistä taikinasta syntyi kuohkea ja mehevä vuokaleipä, kun paistoin sen hitaasti matalassa lämpötilassa, jolloin se ehti kypsyä kunnolla.

Entä lopputulos?

Meillä lopputuotokset arvioi aina kriittinen nuorisoraati, jota on turha yrittää lahjoa. Arvosanat ovat tiukassa, ja makumieltymyksetkin poikkeavat melkoisesti omistani.

Jätin vuokaleivän jäähtymään ja lähdin tarkistamaan, ovatko Järvenpään K-ryhmän kauppojen jauho-osastot jo ajan tasalla.

Kierros marketeissa oli sekä hyvä että huono. Hyvät uutiset ensin. Pari kauppiasta lupasi laittaa Tumman leivontamixin tilaukseen. Sitten huonot uutiset. Kotiin palatessani huomasin, että vuokaleivästä oli syöty puolet. Leipä oli uponnut nälkäisiin, koulupäivän riuduttamiin vatsoihin.

Hieman potutti. Vuokaleipä oli leikattu silleen tyylikkäästi molemmista päistä. Joku logiikka varmaan siinäkin.

Sitten tuli arvio: oli ihan sairaan hyvää, voiksätehdälisää.

Voidaan leipoa yhdessä. Tällä tuotteella aloitteleva leipurikin onnistuu.

Yhteen vuokaleipään tarvitset:

600 g kädenlämpöistä yrtti- ja mausteteetä (esim. Shotimaa Emotional Detox*)
10 g hiivaa
2 ½ tl Himalajan suolaa*
30 g kylmäpuristettua ekstraneitsytoliiviöljyä*
10 g ruokosokeria*
450 g Tummaa leivontamixiä*
20 g mustaherukkajauhetta (esim. Marjatila Raitaniemi)
20 g kokonaisia mustia psylliumsiemeniä

Vuoan jauhottamiseen: voita tai oliiviöljyä ja hirssihiutaleita*

Pinnalle: kuorellisia seesaminsiemeniä* tai hirssihiutaleita*

*Urtekramin tuote

Ohje:

Valmista vahvanmakuinen yrttitee ja jäähdytä se kädenlämpöiseksi. Mittaa tee leivontakulhoon. Sekoita joukkoon hiiva, suola, oliiviöljy ja ruokosokeri.

Sekoita toisessa kulhossa Tumma leivontamix, mustaviinimarjajauhe ja psylliumsiemenet.

Lisää jauhoseos taikinanesteeseen koko ajan vispilällä sekoittaen, jotta taikinasta tulee sileää. Vaivaa taikinaa sähkövatkaimen taikinakoukuilla viisi minuuttia.

Kumoa taikina voideltuun leipävuokaan ja painele taikinan pinta vedellä kostutetuin käsin tasaiseksi. Ripottele siemeniä tai hiutaleita kostean leivän pintaan.

Anna leivän kohota leivinliinan alla tunnin verran. Lämmitä uuni 175 asteeseen.

Paista vuokaleipää uunin alatasossa 1h 45 minuuttia. Säädä sen jälkeen uuni 150 asteeseen ja jatka paistamista vielä 30 minuuttia. Anna leivän jäähtyä kokonaan vuoassaan ennen kuin kumoat tai leikkaat sitä.

Lisäys 21.4.2015. Voit valmistaa taikinasta myös sämpylöitä (9 kpl). Kohota tällöin taikinaa kulhossa tunnin verran ja pyörittele sitten taikinanpalat kostutetuin käsin sämpylöiksi. Ripottele sämpylöiden pintaan tattarijauhoja ja paista 250 asteisen uunin keskitasolla 20-25 minuuttia.

Luettu 2214 kertaa Viimeksi muutettu torstai, 14 tammikuu 2016 09:04
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « Tuliaisleipä Kaura-pellavasämpylät »