HerkänVatsanKokkikoulu_final_musta_lapinakyva_500

Tavoitteena hyvä olo ja terve vatsa

Turvottaako? Närästääkö? Kärsitkö ilmavaivoista tai ummetuksesta? Onko vatsasi usein kipeä iltaisin etkä tiedä, mistä vaivat johtuvat?

Pauliina_lapinakyva

Pitsa ja tomaattikastike

Tällä gluteenittoman pitsapohjan ohjeella leivot kerralla neljä pitsaa – täytä kuten haluat. Syö ruokailuvälineillä, paloina tai kääräise rennosti rullalle.

En ole vuoteen syönyt pitsaa. 

Kyllä, olen kärsinyt.

Syy pitsattomuuteen on siinä, että FODMAP-ruokavaliota noudattava on liian vaikea pitsa-asiakas. Pitää olla gluteenitonta, laktoositonta ja kaikkea.

Kaiken lisäksi olen tottunut syömään itsetehtyä pitsaa. Tarjolla olevat valmispohjat eivät maistu, ja gluteenittomissa pitsapohjaohjeissa on kaksi ongelmaa. Niissä on joko liian paljon hiivaa tai sitten ne on tehty minun makuuni liian tunkkaisista jauhoista eli pelkästä tattarista tai valmiista jauhoseoksista. 

Joistakin pitsaohjeista puolestaan näkee heti, että pohja ei voi pysyä kasassa paistamisen jälkeen. Karkeat gluteenittomat jauhot ovat armottomia. Oikeaan lopputulokseen päästäkseen pitsataikinaan pitää saada riittävästi ”rihmastoa” eli sitkoa, joka pitää rakenteen kasassa.

Tämän vuoden aikana olen opetellut leipomaan leipää, joka kohotetaan aivan minimaalisella hiivamäärällä. Kiitos Jessica Frejn ja Maria Blohmin. Idea on heidän. Vähähiivaisuus on paljon parempi meille herkkävatsaisille. 

Tämän gluteenittoman pitsapohjan alkuperäinen resepti on näiden kahden naisen leivontakirjasta. Pienellä muokkauksella sain siitä mieleiseni.

Tällä reseptillä leivot neljä pitsaa, jotka voit täyttää kuten haluat. Niille, jotka haluavat vaihtoehdon perinteiselle ketsupille, voivat haudutella ohjeellani pitsapohjan päälle tulevan tomaattikastikkeen. Luonnollisesti ilman fermentoituvaa sipulia ja valkosipulia.

Taikinan valmistus käy käden käänteessä, mutta varaa pari tuntia aikaa taikinan tekeytymiseen ja kohottamiseen. Taikinan rakenne on niin kimmoisa, että sen kauliminen on suorastaan nautinto.

Huomaa, että kaulittavaan gluteenittomaan leivontaan sopii parhaiten hieno psylliumkuorijauhe, kuten esimerkiksi fiberHusk. Karkea psylliumkuorijauhe ei toimi tässä samalla tavalla.

Voit syödä pitsan ruokailuvälineillä tai käsin. Palasena tai rullalle käärittynä. Ihan niin kuin oikean pitsankin.

Nauti!

Pitsapohjien valmistamiseen tarvitset:

400 g kylmää vettä
10 g hiivaa
20 g oliiviöljyä
10 g vaahterasiirappia tai vaaleaa siirappia
1 tl Himalajan ruususuolaa
100 g tattarijauhoja
60 g maissitärkkelystä
50 g täysjyväriisijauhoja
20 g gluteenittomia kaurajauhoja
20 g täysjyvämaissijauhoja
18 g hienoa psylliumkuorijauhetta (esim. Finax tai fiberHusk)

Kaulimiseen: täysjyväriisijauhoja

HUOM! Voit halutessasi valmistaa taikinan myös kädenlämpöiseen taikinanesteeseen ja puolittaa taikinan kohottamisajan.

Jos oikeaa pikaruokaa haluat, vaihda ohjeessa oleva hiiva 2 tl leivinjauhetta. Leivinjauheella leivottaessa taikinaa ei tarvitse kohottaa laisinkaan. Taikinan tekeytymisaika on 5 minuuttia. Pitsoista tulee hieman pienempiä kuin hiivalla kohotettaessa. 

Ohje:

Yhdistä leivontakulhossa vesi, hiiva, oliiviöljy, siirappi ja suola.

Yhdistä toisessa kulhossa kaikki kuivat aineet.

Lisää jauhoseos taikinanesteeseen koko ajan vispilällä sekoittaen, kunnes taikina on sileää. Vaivaa lopuksi taikinaa viisi minuuttia sähkövatkaimen taikinakoukuilla. Jos valmistat pitsapohjan leivinjauheella, taikinaa ei tarvitse vaivata.

Peitä kulho kelmulla ja anna taikinan tekeytyä huoneenlämmössä 2 tuntia.

Jaa kohonnut taikina neljään yhtä suureen osaan ja pyöritä taikinanpalat jauhotetulla pöydällä palloiksi.  Kauli riisijauhojen avulla taikina ohueksi pitsapohjaksi ja nosta se pellille leivinpaperin päälle. Levitä pohjan päälle tomaattikastike ja haluamasi täytteet. 

Paista pitsaa 250 asteessa uunin keskitasossa noin 10 minuuttia.

Jos haluat pitsapohjasta oikein rapean, hanki keittiöösi reikäpohjainen pitsapelti. Lopputulos on silloin sama kuin jos paistaisit pitsan kiviarinauunissa. Minulla on sellainen reikäpelti patonkien paistamista varten ja se toimii!

TOMAATTIKASTIKE:
3 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljymarinadia
10 kpl kokonaista neilikkaa jauhettuna tai ½ tl jauhettua neilikkaa
3 kpl aurinkokuivattua tomaattia hienoksi silputtuna
400 g tomaattimurskaa
1 rkl sitruunan mehua
1 rkl intiaani- tai kookossokeria
3 tl kuivattua ruohosipulia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua persiljaa (tuorekin käy)
4 kpl kuivattua kaffirlimetinlehteä
½ dl oliiviöljyä
ripaus Himalajan ruususuolaa
ripaus mustapippuria myllystä

Tomaattikastikkeen valmistus:

Kuumenna öljymarinadi kattilassa. Lisää kuumaan öljyyn hetkeksi jauhetut neilikat. Varo, ettei mauste pala.

Lisää kattilaan hienoksi silputtu aurinkokuivattu tomaatti sekä tomaattimurska. Hauduta miedolla lämmöllä kannen alla 10 minuuttia.

Lisää sitruunanmehu, sokeri, suola, yrtit ja kaffirlimetinlehdet. Jatka hauduttamista kannen alla vielä 20 minuuttia.

Poista avautuneet ja pehmentyneet kaffirlimetinlehdet keitoksesta. 

Lisää lopuksi oliiviöljy ja mausta kastike mustapippurilla. Tarkista maku. 

Anna jäähtyä ennen kuin levität soseen pitsapohjan päälle.

6 Comments

  1. Sari Vainio
    30.5.2015 @ 15:18

    Olipa hyvä pizzapohja ja tomaattikastike! Pizzapohjaan laitoin kuivahiivaa 1 pss ( ja lämmintä vettä), kohotin pohjaa vain n. puoli tuntia kun en malttanut odotella pidempään. Pohja oli tosi helppo kaulia ja maistui hyvältä. Tein 2 uunipellin kokoista pizzaa. Kiitos taas ohjeesta.

    VASTAA

  2. Pauliina Tervo
    1.6.2015 @ 09:18

    Kiitos palautteesta, ja kiva, kun maistui. Lämmin taikinaneste tosiaan lyhentää taikinan kohottamisaikaa, mutta jos malttaa odotella, hitaasti tekeytyminen syventää makua. Toisinaan ruoan pitää olla pöydässä nopeasti, joten silloin kaikki keinot vaan käyttöön 🙂

    Tämän pitsapohjan voi muuten valmistaa myös leivinjauheella, jolloin taikinaa ei tarvitse kohottaa ollenkaan. Tällöin hiivan tilalle laitetaan 2 tl leivinjauhetta, ja leivinjauhe sekoitetaan jauhoihin. Jauhoseos sekoitetaan kylmään taikinanesteeseen, eikä taikinaa tarvitse edes vaivata. Psylliumin tekeytyminen vie sen 5 minuuttia, minkä jälkeen pohjan voi jo kaulita. Toimii!

    VASTAA

  3. Jaana Tervo
    23.7.2015 @ 23:01

    Erinomainen pizzapohja. En tehnyt varsinaista pizzaa vaan taittelin taikinan sisään halloumjuustoa. Juustotaskuista tuli todella herkullisia.

    VASTAA

  4. Pauliina Tervo
    24.7.2015 @ 14:10

    Hei, mäkin kokeilen tuota! Kiitti vinkistä 🙂

    VASTAA

  5. PälviS
    26.9.2015 @ 00:06

    Mitä, pitsaa joka ei pistä pakkia sekaisin? Kyllä kiitos! En ole kuuluisa kärsivällisyydestäni etenkään nälkäisenä, joten olemme testanneet leivinjauheversiota. Hyvin pelittää ja tuntuma on melkein kuin vehnätaikinassa. Kärsimättömän kannattaa vielä kaulia taikinapalat leivinpaperin päällä, niin pohja ei repeä niin helposti kriittisellä hetkellä…!

    VASTAA

  6. Pauliina Tervo
    27.9.2015 @ 19:02

    Se on hyvä, ettei tarvi pitsapäivän jälkeen kärvistellä 🙂 Jos kauliminen ei ole nälkäisenä sun juttu, niin kokeileppa seuraavaa. Jaa taikina (sen mukaan, montako pitsaa haluat) leivinpapereiden päälle. Voitele kädet oliiviöljyllä ja painele taikina suoraan leivinpaperille haluamaasi paksuuteen. Olen huomannut tässä matkan varrella, että nämä gluteenittomat taikinat taipuvat vaikka mihin 🙂

    VASTAA

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

FACEBOOKISSA

Tilaa ilmainen uutiskirje ja pysy ajan tasalla!

Facebook
Twitter
YouTube
LinkedIn
Instagram