perjantai, 27 syyskuu 2019 14:28

bodylatte

Laadukas luomulaatuinen kahvi ei ole mikään syntinen juoma, vaan se sisältää prebioottisia polyfenoleja, jotka ruokkivat suoliston hyviä bakteereja. Kun tummapaahtoiseen kahviin sekoitetaan kuumaa maitoa ja kasviproteiinijauhetta, saadaan astetta täyttävämpi bodylatte. Nautiskele hyvillä mielin!

Julkisuudessa on keskusteltu tänä syksynä erityisen paljon kehoista. Sen sijaan, että kehosta puhuttaisiin kauniisti ja arvostaen, sitä vihataan, rääkätään, riudutetaan, arvostellaan, halveksutaan, haukutaan tai palvotaan päättömästi.

Minullakin on ollut vaikeuksia hyväksyä omaa kehoani sellaisena kuin se on.

Teini-ikäisenä vihasin paksuja reisiäni. Ne olivat paksummat kuin muilla tytöillä ja kärsin siitä erityisen paljon siksi, että en saanut kinttujani mahtumaan naapurin isän Amerikan reissulta tuomiin Leviksiin. Kaikki muut tytöt kulkivat seuraavan vuoden viisnollaykkösissä – paitsi minä – ja siinä olikin tällä tytöllä nielemistä.

Tämä kompleksi muistui mieleeni, kun löysin ulkovarastoa siivotessani ylähyllylle pakatusta laatikosta sinikantisen kirjan, jonka nimi oli: Ihanan hoikat reidet. Olin ostanut kirjan itselleni 16-vuotiaana. Kirjan kannessa oli nainen, jonka kapoisat reidet eivät ikipäivänä ole saavutettavissa minun ruumiinrakenteellani. Ei vaikka mitä tekisin.

Nuorena en sitä oikein ymmärtänyt.

Muistan teininä arvostelleeni äidilleni omia reisiäni ja yllätyin siitä, miten hän tuohtui minulle. Käski hävetä ja olemaan kiitollinen siitä, että minulla on terveet jalat, joilla voin liikkua, juosta ja ratsastaa.

Äitini ei tykännyt myöskään siitä, kun sanoin hänelle kerran, etten pidä isosta takamuksestani. Äiti ei voinut käsittää, miten minulla oli aikaa miettiä niin turhanpäiväisiä asioita.

- Huolehdi mieluummin siitä, mitä sinulla on päässäsi. Nainen ei pääse kovin pitkälle elämässä takapuolta miettimällä, äiti ohjeisti napakasti.

Isällä oli vähän sama mentaliteetti.

Hän arvosti lujia istumalihaksia, joilla kuluttaa koulunpenkkiä. Takapuoli oli siis hänelle tärkeä. Ei kuitenkaan muodon vuoksi vaan siksi, että sitä sinnikkäästi penkissä pitämällä saattoi sivistyä ja ymmärtää, miten vähän asioita ihminen loppujen lopuksi ymmärtää.

Ulkonäölle ei siis meillä annettu hirveästi painoarvoa, eikä itsensä ääneen arvostelua suvaittu.

- Jos pää ja jalat pelaavat, asiat ovat silloin suhteellisen hyvin, minulle sanottiin. Ja jos jalat pettää, pärjäät niin kauan kuin pää pelittää.

Siitä huolimatta vaatekompleksi seurasi minua. Iän myötä opin kyllä hyväksymään vahvarakenteisen alakroppani ja sen, että kaikki housumallit eivät ole minua varten. Vatsavaivat aiheuttivat kuitenkin oman ongelmansa.

Turvonnut maha ei mahtunut enää iltapäivällä farkkuihin, minkä vuoksi pidin pitkään itseäni läskinä – vaikka en todellisuudessa sitä koskaan ollut. Kävin juoksemassa ja jumpassa ja tein salilla vimmatusti vatsalihasliikkeitä, sillä kuvittelin saavani sillä tavalla litteämmän vatsan.

En saanut.

Vasta sen jälkeen, kun tietoni toiminnallisten vatsavaivojen mekanismeista lisääntyi, ymmärsin, millä tavalla turvonnutta vatsaa on hoidettava.

bodylatte3

Epäsopivien ruokien aiheuttama turvotus ei lähde liikkumalla vaan ruokavaliota muuttamalla. Kun ärtyvän suolen oireyhtymän taustalla olevaa juurisyytä lähdetään hoitamaan, suolen limakalvo korjaantuu ja suoliston pöpökanta muuttuu parempaan suuntaan.

Mitä pidemmälle suoliston kunnostaminen etenee, sitä vähemmän keho reagoi fermentoituviin hiilihydraatteihin ja sitä vähemmän turvotusta, kipuja ja kramppeja syntyy.

Silloin, kun minä aloitin oman suolistoni kunnostamisen FLT Ravintovalmentaja® Annika Havasteen ohjauksessa, Annika sanoi minulle näin:

- Kun alat hoitaa suolistoasi, moni asia tulee muuttumaan elämässäsi.

Ja niin tosiaan kävi.

Kun vatsakivut ja pallomaha hävisivät, aloin suhtautua kehooni paljon positiivisemmin kuin ennen. Opin kuuntelemaan vatsaani ja vastaamaan paremmin sen tarpeisiin.

Kehosta tuli minulle ystävä, jonka kanssa ei tarvinnut joka päivä tapella. Opin arvostamaan itseäni ja tuli tunne, että kaikkien väärinymmärrettyjen vuosien ja vihantunteiden jälkeen haluan kohdella itseäni armollisesti.

En muista, miten ahkerasti sitä sinikantista kirjaa nuorempana opiskelin, mutta sen verran itseymmärrykseni oli kuitenkin nuoruusvuosista lisääntynyt, että en edes vaivautunut selaamaan kirjaa heittäessäni sen muun romun mukana kaatopaikalle.

En koskaan saanut kirjan lupaamia ihanan hoikkia reisiä. Enkä kyllä Leviksen viisnollaykkösiäkään.

Mihinpä minä niitä olisin tarvinnut?

bodylatte5

Tämän bodylatten idean olen lainannut Dr. Bodylta. Hänen kahviohjeensa ei minun vatsalleni sovi, joten päätin kehittää siitä vatsaystävällisen version kaikille latten ja proteiinijauheiden ystäville.

Jos haluat kahvihetkestäsi astetta tuhdimman ja nautinnollisemman, kokeilepa tätä reseptiä.

Yhteen bodylatteen tarvitset:

2 dl tummapaahtoista luomukahvia
2 dl makeuttamatonta manteli- tai kauramaitoa
veitsenkärjellinen Ceylonin kanelia
veitsenkärjellinen vihreää kardemummaa
1 rkl maapähkinäproteiinijauhetta (VegeWay) tai laktoositonta heraproteiinia
1 tl soijalesitiinijauhetta tai manteliöljyä

Ohje:

Keitä vahva kahvi. Lämmitä mantelimaito kattilassa noin 70 asteiseksi.

Lisää kattilaan kahvi ja kaikki muut aineet. Sekoita vispilällä tai sauvasekoittimella kermaiseksi latteksi. Sauvasekoitin tekee juomaan paremman vaahdon.

Kaada juoma lasiin ja nauti heti.

bodylatte1

Luettu 456 kertaa Viimeksi muutettu perjantai, 27 syyskuu 2019 15:15
Muita artikkeleita tässä kategoriassa: « mango-vadelmasmoothie