Sunnuntaina 4.10. vietetään kansallista korvapuustipäivää. Perinteiset kanelipullat muuntuvat keittiössäni ihaniksi kahvi-suklaakierteiksi, jotka sopivat gluteenittomaan, maidottomaan ja vegeruokavalioon. Saa herkutella!
Äiti, sinullakin on varmasti tämä gastronomus exito, tyttäreni sanoo minulle ruokakaupassa muikea ilme kasvoillaan.
Tä??
Olet sairastunut himokokkaamiseen, joka on viime aikoina laajalti levinnyt ruoanlaittoepidemia, tyttäreni jatkaa ja kaivaa selkänsä takaa postikortin.
Tässä sanotaan, että ”johtava yhdysvaltalainen psykoanalyytikkoryhmä on esittänyt, että ylenpalttinen kokkaus liittyy mahdollisiin traumaattisiin murojensyöntikokemuksiin varhaislapsuudessa”.
Siksikö sä et osta meille koskaan muroja?, lapsi kailottaa.
Kiva kuulua tällaiseen kovaääniseen sukuun.
Kuuntelepa: ”Himokokkaajan muita tunnettuja oireyhtymiä ovat omassa jauhonsekaisessa maailmassaan elävä himoleipoja”.
Tyttäreni nostaa peukkua kohdassa ”sekainen”, mikä kai tarkoittaa jonkinlaista paikkaansa pitävyyttä.
En väitä vastaan, mutta patojen, pannujen ja muiden tavaroiden sekamelska johtuu ihan vaan liian vähäisestä kaappitilasta.
”Luonne ja käyttäytyminen. Himokokkaamisen oireet puhkeavat asteittain. Alkuvaiheen pakonomainen reseptien keräily tai Anthony Bourdainin ilmestyminen uniin saattaa vielä vaikuttaa normaalilta, mutta kun potilaan lähipiiri alkaa huomautella oireilusta, ollaan jo akuuttivaiheessa.”
Lapsi nostaa katseensa.
Äiti, sä kirjoitat kyllä reseptejä ihan vääriin paikkoihin. Kerrankin sulla oli se kalakeiton ohje kirjoitettu vesilaskun taakse, ja kun tuli muistutuskirje, sanoit, ettet ole koko laskua nähnytkään.
Myönnän. Sen sijaan Anthony ei ole koskaan tullut uniini.
”Akuuttivaiheessa himokokkaajan keittiössä kiiltelevät internetistä tilatut kuparipannut, jääkaappi on täynnä oudolta haisevia juustoja ja itsetehtyä pestoa, ja perhe on pakotettu syömään kuukausikaupalla höyrytettyä kukkakaalia hollandaise-kastikkeella, koska kastike ei koskaan ole sopivan sakeaa.”
Tätä se meilläkin on.
Erästäkin limppua leivoin varmaan 20 kertaa peräjälkeen, koska limpun keskusta laskeutui hieman paistamisen jälkeen.
Lopulta perheessämme kasvava insinööri-teini väsyi ainaiseen limpunsyöntiin ja kehotti tekemään leivän keskelle reiän. Jos keskustan ottaa ennen paistamista pois, limpussa ei enää ole mitään, mikä läsähtää. Äläkä ajattele sitä leivontavirheenä – nimeät sen vaan pokkana reikäleiväksi.
Ajatus oli minusta ihan päätön, mutta kokeilemisen arvoinen. Saatiin se limpunteko toistaiseksi loppumaan.
”Omien kokkausten syöminen saattaa tuottaa himokokkaajalle ns. reseptiahdistusta. Tällöin hän ei pysty lainkaan keskittymään ruokaansa, koska suunnittelee mielessään jo seuraavia reseptejä.”
Tuttu tunne. Varsinkin ravintolassa, jossa yritän keksiä, miten kyseinen ruoka on valmistettu, ja onko tässä nyt jotain sellaista, jota voisin jotenkin omissa resepteissäni hyödyntää.
”Hoito. Asiantuntijat ovat suositelleet erityistä roskaruokashokkihoitoa, jolloin potilaat vierailevat bensa-asemien kahviloissa ja ahmivat silmät kiinni huonosti maustettuja hotdogeja ja kylmenneitä lihapiirakoita. Hoidosta ei kuitenkaan ole vielä saatu luotettavia tutkimustuloksia.”
Olimme kuolla nauruun.
Tällä reseptillä toivotan sinulle leppoisaa Kansallista korvapuustipäivää 4.10.2015!
12 kahvi-suklaakierteeseen tarvitset:
1 annos gluteenitonta hiivatonta pullataikinaa
KAHVI-SUKLAATÄYTE:
50 g huoneenlämpöistä laktoositonta voita tai maidotonta rasvaa
60 g tomusokeria
2 tl jauhettua kanelia
1 tl vaniljasokeria
veitsenkärjellinen Himalajan ruususuolaa
1 tl kylmää kahvia
30 g kahvinmakuista raakasuklaata (esim. CocoVi) tai tummaa suklaata (70 %) (esim. Fazer Pure dark kahvi-kardemumma)
Taikinan kaulimiseen: täysjyväriisijauhoja
Pullien voiteluun: kananmuna tai mantelimaitoa
Pinnalle: raesokeria
OHJE:
Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Valmista pullataikina ohjeen mukaan.
Sillä aikaa, kun taikina tekeytyy, valmista kahvi-suklaatäyte. Vaahdota sähkövatkaimella kulhossa voi, tomusokeri, kaneli, vaniljasokeri ja suola. Kun seos on tasaista, lisää tilkka kahvia ja sekoita.
Kauli taikina riisijauhojen avulla suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä täyte levylle ja rouhi pinnalle suklaa. Kääri levy rullalle kääretortun tapaan.
Jaa taikinapötkö 12 osaan ja nosta palaset pellille leivinpaperin päälle. Voitele pullat reunoja myöten kananmunalla tai mantelimaidolla ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista uunin keskitasossa noin 20 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin. Anna pullien jäähtyä pellillä ennen tarjoilua.