HerkänVatsanKokkikoulu_final_musta_lapinakyva_500

Tavoitteena hyvä olo ja terve vatsa

Turvottaako? Närästääkö? Kärsitkö ilmavaivoista tai ummetuksesta? Onko vatsasi usein kipeä iltaisin etkä tiedä, mistä vaivat johtuvat?

Pauliina_lapinakyva

smoothietikut

Maidoton, kermainen, marjaisan makea ja erittäin herkullinen! Smoothietikut sopivat kesäpäivän piristäjäksi. Raikkaasta ja proteiinipitoisesta tikkujäätelöstä jää hyvä olo vatsaan. 

Vihdoinkin ollaan kesäkuussa! Ja minulla syttyi toivo hieman lämpöisemmistä keleistä.

Suomalaisena olen kuitenkin tottunut siihen, että kesäsäiden suhteen ei kannata liikoja toivoa. Jokaisesta auringonsäteestä kannattaa ottaa kaikki irti, sillä seuraavasta ei voi koskaan olla täysin varma.

Psykoterapeutti Maaret Kallio sanoittaa toivoa syvälliseen tapaansa.

Kallion mukaan toivo ei ole yltiöpositiivisuutta eikä hyvien puolien pakonomaista etsimistä.

Eli jos ei tykkää koleasta tai sateisesta kesäsäästä, sitä voi ihan hyvällä omallatunnolla nimittää vaikka vähän rumemmallakin nimellä – jos se yhtään helpottaa.

Toinen vaihtoehto on hyväksyä kelit, mutta pitää mieli avoimena kesäisen tekemisen suhteen. Kesä voi olla myös tunnetila, josta voi pysähtyä nauttimaan ilman ylimääräistä tekemistä tai jatkuvaa menemistä.

Toivossa elävä ei realiteetteja kiellä muttei täydelliseen pimeyteenkään vajoa, Kallio opastaa.

Kevään aikana kyllä kieltämättä tuntui siltä, että melkein vajoan.

Talvi oli rankka, ja kevät täynnä erilaisia pieniä ja suuria terveyshaasteita, joiden yhtenä juurisyynä oli helmikuussa hammasleikkauksen jälkeen syöty antibioottikuuri. ’Soronakin’ sairastettiin, minkä jälkeen oltiin fyysisesti pitkän aikaa väsyneitä ja voimattomia.

Hoin itselleni sitä mantraa, jota toistelen usein myös kurssilaisilleni: keho korjaa syntyneet epätasapainotilat, kun sille vain antaa mahdollisuuden. Toivossa on hyvä elää.

Kallio toteaakin, että toivo auttaa toimimaan ja synnyttää tunteen siitä, että haastavissa tilanteissa pystyy löytämään ratkaisuja tai kääntymään tarvittaessa muiden ihmisten puoleen niitä löytääkseen.

Ratkaisujen löytäminen rauhoittaa mielen, ja haasteiden jälkeen osaa olla kiitollinen siitä, että on elossa ja kaikin puolin terve.

Ihanaa, että on kesä! Aion nauttia kaikilla aisteilla – auringolla tai ilman ♥

Tällä ohjeella valmistat herkullisia ja vatsaa helliviä smoothietikkuja kesäpäiviesi iloksi.

AINEKSET:
250 ml täysrasvaista kookosmaitoa (rasvaa 18–24 %)
2 dl pakastemustikoita
1 banaani
1 dl heraproteiinijauhetta (L tai VL)
1 rkl kollageeniproteiinia*
1 rkl vaahterasiirappia
1 rkl soijalesitiiniä
1 tl vaniljasokeria
muutama oksa tuoretta minttua

*Kollageeniproteiini ei ole näissä pakollinen ainesosa. Kollageeni on kuitenkin hyödyllinen proteiini, jonka tuotanto vähenee luonnostaan 25 ikävuoden jälkeen. Kollageenia tarvitaan muun muassa ihon, luuston, jänteiden ja rustojen rakentumiseen. Kollageenia löytyy vain eläinkunnan tuotteista. Tässä reseptissä olen käyttänyt Foodinin neutraalinmakuista kollageeniproteiinia, joka on peräisin naudasta.

Ohje:
Mittaa ainekset tehosekoittimeen ja jauha samettiseksi ja kuohkeaksi smoothieksi. Tarkista maku ja lisää vaahterasiirappia tarvittaessa.

Kaada smoothie mehujäämuotteihin ja pakasta noin 1,5–2 tuntia muotin koosta riippuen. Nauti!

PS. Olen ostanut nämä kätevät silikonista valmistetut mehujäämuotit Lekuelta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Facebook
Twitter
LinkedIn
Instagram